Ääni vain huutaa

Se kaikista kovin ja vaativin ääni on huolella peitetty. Se vaatii äärimmäisiä keinoja, dissosiaatiota ja poissulkemista. Jonkun muun esittämistä. Oikeasti, syvällä sisimmässä raastaa ääni, joka vaatii että minut tulee nähdä ja kuulla. Jotenkin niin vaikeaa. Olla olemassa. Alkaa olla olemassa. Se vaatii aktiivista ponnistelua ja elämänotetta, olla olemassa. Jättää esittäminen, ja vaan olla. Läsnä, havainnoida. Ei vain automaattisesti reagoida. Toisaalta, juuri sitä spontaaniutta pitäisi olla, ettei välillä miettisi. 

Mutta toistaiseksi reagointitapani ja suojamekanismini ovat haitallisia, ne suojelevat minua ja sisimpääni kyllä, mutta tuottavat myös äärimmäisen paljon tuskaa. Niistä luopuminen on tuskaa. 

Onneksi on joitain asioita mitä odottaa. Ehkä vielä joku päivä tuntuu paremmalta. Minä voimaannun joissain asioissa koko ajan. Välillä tipun suohon. Joku osani tippuu. Ne eivät ole niin selkeitä osia, mutta sinne päin. Jokin kaiken muun alleen peittoavat, mitään muita vaihtoehtoisia tapoja, tunteita tai selityksiä vastaanottamattomat moodit pyyhkivät ylitse. Niitä hetkiä on vaikea sietää. Sitä, kun ei näe että olisi edes tunnelia, saati että sillä olisi pääte ja siellä valoa ja ulkoilmaa. On vain pimeys. Joka suuntaan. Ei kiinteää maata, ei seiniä mitä haparoida.

Läsnäolo on vaikeaa. Tulen töistä kotiin, istun tuntikausia sohvalla kelaamassa, miettimässä, murehtimassa. Itken, joskus. Usein en. Sekin olisi hyvä jos itkisin, jokin koskettaisi. Olen harrastanut tätä pääni sisällä elämistä ja murehtimista vuosia. Yläasteelta lähtien, no lukiosta vähintään. Mitä minä suojelen, ketä, miksi? Miksi toimin näin? Minä korvaan puuttuvat ihmiset. Luon tarvittavat ihmiset ja dialogit päähäni. Minulle on uutta ja vierasta, että asioista keskustellaan, vuorovaikutetaan. Että ihmiset voivat oikeasti keskustella, eikä manipuloida.

Nyt huomaan, että kirjoittaminen ja äänien hiljentäminen pakolla toimii. Tunteita todennäköisesti purskahtelee niiden takaa, mutta jollain tapaa helpottaa. Kunpa jaksaisin olla aikuinen ja huolehtiva ja välittävä itseäni kohtaan.

Minulla on tulevaisuus. Minulla on toivoa. Ja koska minulla on toivoa, minulla on myös mahdollisuuksia.