Ikäväkseni täytyy todeta, että omana itsenään oleminen on vaikeaa. Joskus on vaikeaa tietää edes sitä kuka on, saati sitten päästää sitä pinnalle. Se kysyy lujuutta olla läsnä, tietoinen omista tunteistaan ja olotiloistaan.
Tärkeintä olisi kuitenkin aina se, että olisi nimenomaan sitä. Aito minä. Vaikka se olisikin altis loukkauksilla ja hylkäyksille. Toisaalta, ne ovat menneisyyden kokemuksia. Nykyhetkessä loukkaamista ja vahingoittamista ei pääsisi käymään samalla tavalla, koska olen oppinut vetämään rajoja. Mutta jos en osaa olla aito, tuotan samalla jotain sellaista valheellista, joka vetää puoleensa vääränlaisia ihmisiä. Tai oikenalaisia, mutta karkoitan heidät koska olen valheellinen. He eivät pääse kosketuksiin minun kanssani, pettyvät ja lähtevät.
Mindfulness olisi taas terää. Menneisyys ei herää eloon, tulevaisuus ei kummittele. Vain tämä hetki ratkaisee. Asioihin ei takerruta, niitä tarkastellaan lempeästi, hyväksyvästi. Se on minulle vaikeaa.
Olen todennäköisesti vasta hyvin alussa omalla "henkisen kasvun" polullani. Pelkään koko ajan, ettei minua nähdä. Vaikka monet näkevät minut, pitävät minusta ja minä heistä. Ehkä ne ihmiset eivät vain riitä. Tarvitsen kaiken pelastavan rakkauden, enkä tiedä kuinka kestän olla ilman sitä. Mindfulnessista viis. Rakkauden haluaminen, tai sen kaipuun myöntäminen on vaikeaa. Olen yrittänyt tapella sitä vastaan koko nuoruus- ja aikuisikäni. Minä en tarvitse.
Tarvitsen minä, ja haluan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti