Tästä ei voi seurata mitään muuta kuin jotain kamalaa. En ole vaipumassa takaisin masennukseen, siihen olen "liian" toimintakykyinen ja tarmokas. (En väsy hehkuttamaan sitä miten on parempi olla. Sori kaikki.) Mutta se taitaa olla nyt totta, että terapia alkaa tehdä tehtävänsä ja menneisyys on pakko kohdata. Olen aivan romahtamassa kaiken tämän tunnetaakan alla ja rauhoittavia kuluu kuin karkkeja söisi. Minä muistan miltä lapsena tuntui, se tuntuu koko kehossa ja päässä. Fyysisesti ja henkisesti. Tätäkö varten olen parantunut masennuksesta ja alkanut nauttia elämästä, jotta olisin tarpeeksi hyvässä kunnossa käsitelläkseni nuo asiat.
Koen olleeni henkisesti täysin laiminlyöty lapsi usean vuoden ajan. Vanhempansa voi menettää vaikka he olisivatkin fyysisesti läsnä. He puhuvat vain ja ainoastaan elämän tärkeimmästä asiasta - uskosta ja pelastuksesta. Vanhempani, ainakin isä, ovat sanoneet että elämässä kaikista tärkeintä on usko jumalaan, sen on oltava aina sijalla numero 1. Perhe tulee sen jälkeen. Hän on harkinnut joskus jättävänsä meidät, koska ei ole ollut onnellinen ja on halunnut muuta. Miten kukaan voi haluta jättää omat lapsensa? Me saimme pelätä, että tuleeko isä koskaan reissuiltaan takaisin kun hän pyöri ihme huumehemmojen kanssa viikonlopusta toiseen. Meille ei jäänyt aikaa, hän valitsi mieluummin ne nistit kuin omat lapsensa - olimme kaikki jotain alle 13- vuotiaita.
Minä saatana vihaan miehiä. Tämä on ehkä ensimmäinen todella vahvan tunteellinen blogiteksti, mutta kertokoon tämä asiaa tietämättömille, että hengellisyys ei ole aina tervettä. Terveeltä ja tasapainoisilta ja onnellisilta näyttävät perheet eivät aina ole sitä. Ihmiset, jotka eivät pysty asettumaan lapsen asemaan ja arvioimaan tekojaan sen mukaan mitä ne lapselle tekevät, eivät ansaitse lapsia.
Pidän äärimmäisen vääränä sitä, että vain näkyvät sosiaaliset ongelmat ymmärretään lapsille vahingollisiksi tekijöiksi - päihteet, väkivalta jne. Se näkemys pitäisi avartaa käsitykseen, että vanhempien henkinen poissaolo ja lapsen emotionaalinen hylkääminen omista epätavallisista riippuvuuksista johtuen voi aiheuttaa ihan yhtälaiset traumat. Riippuvuuden muodolla ei useinkaan ole väliä, pääpiirteenä ja -oireena on se, että vanhempien resurssit ovat jossain muualla kuin lapsessa.
Sairaat hengelliset yhteisöt pitävät sisällään myös sairaita yksilöitä. Manipuloivia, vallanhaluisia, jopa narsistisia luonteita. Heikoista ihmisistä kerätään oma säestysporukka, ja karismalla pötkitään pitkälle. Minusta tuntuu, että sydämeni särkyy. Se särkyy kun joudun ajattelemaan niitä ihmisiä, jotka tekivät pahaa.
Aloitan kesätyöt ihan jonkin ajan kuluttua, ja teen jotain mikä ei varmasti ole minulle ominta aluetta. Se tulee koettelemaan henkisesti, onneksi sitten työnkuva vaihtuu jossain vaiheessa. Mutta jokunen hetki on kestettävä. Pelkään sitä, että nämä omat traumat nakertavat minua sisältäpäin päivä päivältä enemmän ja kesällä tulee taas terapiaan taukoa. Ehkä pitää sitten pitää kriisikeskuksen ja lääkärin puhelinnumeroa kännykässä varalta.
Hassua sinällään, että nyt koen kuitenkin reagoivani normaalisti. Masennus on sairaus, ja koen että "kehitin" sen itselleni koska en osannut käsitellä rakentavasti näitä traumoja ja vaikeita asioita. Nyt kun masennus ja uupumus ja ahdistus ovat väistyneet, olen enemmän oma itseni. Ja nyt se ahdistus mikä tulee, on sitä mitä olisin aiemminkin kokenut mutta en kyennyt vaan muunsin persoonani ja tyylini aivan toiseksi. Nyt olen se ihminen, hyvässä ja pahassa, mikä pohjimmiltani olen.. kait. Ja tunnistan reagoivani eri tavalla kuin muutama vuosi tai vuosikin sitten, ja tiedän että tällainen olen oikeasti ja tunnistan mitä olen lähtenyt peittämään itsessäni. Äkkipikaisuus, kiukkuisuus, turhautuminen. Siinä muutama esimerkki mitä ei ole saanut tuntea koska niiden tunteminen on mennyt yli, minulla ei ole ollut keinoja säädellä niitä tunteita. Ratkaisu tähän on ollut kieltää nämä ensisijaiset tunteet ja kehittää tilalle valeminä, joka tuntee vain älyllisiä ja rakentavia tunteita. Jees, ja lopputulos on tiedossa. Toistuva vaikea ja pitkäkestoinen masennus, dissosiaatiota, epävakaa persoonallisuus diagnoosi. Perseelleen menneet ihmissuhteet, tietämättömyys siitä kuka olen.
Olen näyttänyt koko tämän päivän mielestäni rusinalta. Kurttuinen, kasaan vetäytynyt, pieni. Olen rusina muiden rusinoiden joukossa; yksi ei ole kellekään tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti