Minä olen

Jos juopumuksen ja/tai hulluuden rajaksi määritellään se, että päässä alkaa soida Kotiteollisuuden Minä olen niin sitten olkoon niin. En ole koskaan bändiä erityisemmin kuunnellut, mutta jostain syystä tuon biisin kertsi alkoi soida päässäni ja mietin elämääni. Yksinkertainen lause minä olen on vaikea. Ja mitenkä se siitä jatkuu että elän ja hengitän yhtä suurta jumalaa, elämänhalua... Aivan sama. Koska pointtini on, että nuo sanat tarkoittavat minulle jotain satuttavaa. Onko tämä joku nykyajan vitsaus, että kun ihmisellä on aikaa ja mahdollisuus potea tätä ensimmäisen maailman elämän merkityksettömyyttä ja tyhjyyttä, niin sitten masennutaan ja elämä on niin ankeaa. Ainakin sitä on aikaa miettiä eri tavalla kuin jos olisi 14 tuntia päivässä töissä. Ei, ei sekään ratkaisisi mitään. 

Olen huomannut, että kuuntelen musiikkia paljon enemmän silloin kun olen kosketuksissa tunteisiini. En tiedä miksi niin on, päässä alkaa soida biisejä ja sitten kuuntelen niitä päivät pitkät. Musiikki pitää tunteet pinnassa, se antaa virran jonka mukana kulkea hetki; sitten siitä poistuu taas joksikin aikaa. Minulla on todella patoutunut olo, paljon on pinnassa ja pinnan alla. Minä haluaisin pitää tästä kiinni, se on mua. Siis mua, ei minua. Mutta se lipsahtaa taas otteesta. Mutta terapian opetus ja anti oli tällä kertaa se, että minä olen ja saan olla sellainen kuin kuka minä oikeastikin olen. Ja se helpotti, se toi tunteen ainutlaatuisuudesta. Jospa pääkoppa muistaisi sen tunteen pitkään.

Olen nyt valmis nukkumaan, olen ottanut muutaman, joten jospa uni tulisi silmään pian. Ainakin jalat ovat kihelmöivät, mutta silti rennot. Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan.