Olen saanut hetkeksi töitä, jippii, joskaan työ ei jaksaisi sisältönsä puolesta juuri nyt hirveästi inspiroida. Pelkään vastuuta. Mutta pakko pakertaa nyt tuo pätkä läpi, ja ansaita rahaa. Mikään muu ei siinä houkuttele.
Mutta, valitettavasti, tilanne on se, että en saanut sovittua lyhennettyä työaikaa, kuten aiemmin, enkä taida selviytyä terapiaan mitenkään näiden muutaman kuukauden aikana. Eli, terapiaan tulee tauko, ellei terapeutti keksi jostain virka-ajan ulkopuolista aikaa minulle. En ole varma onko tämä ok Kelan puolesta, se siitä vielä puuttuisi etten saa pitää edes taukoa menettämättä käyntejä. Noh, asiaa täytyy pähkäillä eri päin. Ehkä terapiatauko tekisi hyvää, mutta silti se pelottaa kun olen käynyt
sitä jo yli pari vuotta. En muista aikaa ennen jonkinlaista ammattiapua.
Mieli on nyt koteloitunut jotenkin, kun en tiedä miten tulen loppuvuodesta selviämään. Olen ärsyyntynyt ja ahdistunut isäni touhuista ja manipulaatiosta sisaruksiini liittyen, mikä nostaa kai jotain muistoja lähelle pintaa. Aika menee taas liian nopeasti, mikä vituttaa. En tiedä missä vietän aikani, pääni sisällä kai.
Joten, huomenna uuteen työviikkoon. Voi ku kivaa kivaa kivaa!
Moikka Piipula ja kiitoksia kovasti kiinnostuksesta! :) Tuossa tekstissäni "Painavaa asiaa dissosiaatiohäiriöön liittyvästä terapiasta" käyn osittain läpi myös osiani ja kuinka ne ovat tulleet terapian kautta tietoisuuteen. Koko blogi on sellaista sillisalaattia että toivottavasti tämä säästäisi vähän vaivaa ^^
VastaaPoistaMutta lyhykäisesti vastailen sen verran että ymmärsin osani tosiaan oikeastaan vasta terapiassa. Diagnoosi tosin antoi vihdoinkin vastauksia kysymyksiin ja terapian kautta olen oppinut ymmärtämään paremmin myöskin menneisyyttäni. Tästä aihepiiristä voisin joskus postausta tehdäkin, kiitos vinkistä! :)